img_4366.jpg


MERJA KORKEAKANGAS

Olen kotoisin pienestä maalaiskaupungista Nivalasta, Pohjois-Pohjanmaalta. Lapsuuteni olen saanut kasvaa luonnon ja sen kauneuden keskellä josta on tullut vahva osa itseäni. Rakastan luontoa ja luonnonmateriaalit elävätkin vahvasti myös töissäni.

Peruskoulun päätytyttyä, 16 vuotiaana luonnollisesti tieni johti puutarhaopintojen pariin Kempeleeseen. Siellä vietin nuoruuteni ja vuosi vuodelta olen sinne palannut opintojen merkeissä. Jo opintojen alkutaipaleella tiesin löytäneeni alani. Kukat ja erityisesti kukkasidonnan kiehtova maailma vei minut mennessän.Tässä ammatissa ja kilpailessa saan käyttää luovuuttani, tuoda esille näkemystäni ja haastaa itseäni aina uudelleen.

Tämä on intohimoni. Olen elämäni matkalla kukkasidonnan rikkaassa ja ihmeellisessä maailmassa,enkä tahdo olla valmis koskaan.

KOULUTUS

Floristin Ammattitutkinto 2005

Oppilaitos, OSAO/Kempeleen yksikkö

Floristimestarin tutkintoon valmentava koulutus 2009-2011

Oppilaitos, OSAO/ Kempeleen yksikkö

TYÖKOKEMUS

Kukkakauppa-alalla vuodesta 2000, työkokemus 15vuotta
Yrittäjä vuodesta 2009

KILPAILUT

SM-kilpailut 2013, Vaasa

SM-kilpailut 2014, Oulu

Helsinki Open 2015, Helsinki

SM-kilpailut 2015, Rauma

Fusion Flowers International Designer of the Year Competition 2016

SAAVUTUKSET

Kukkasidonnan Suomen Mestari Kulta 2013
Kukkasidonnan Suomen Mestari Juniori Kulta 2013

Kukkasidonnan Suomen Mestari Pronssi 2014

Helsinki Open 2015 7.sija

Kukkasidonnan Suomen Mestari Pronssi 2015

Fusion Flowers International Designer of the Year Competition 2016
Kulta, Hopea ja Pronssi- palkinto

MERJA KORKEAKANGAS

I come from a small provincial town, Nivala, which is situated in Northern Ostrobothnia in Finland. I have had the joy of growing up amidst nature and its beauty, which has become an essential part of my identity. I love nature, which shows in diverse use of natural materials in my work.

At the age of 16 I went to gardening school in Kempele, Northern Finland. I spent my youth in Kempele, where I have found myself returning again and again through further studies. I found my place within floristry and especially the enchanting world of floral design. As a florist and through professional competitions I get to use my creativity, bring forward my visions and challenge myself. This is my passion. I am on a journey in the fascinating and colourful world of floral design, and I never want the journey to become to an end.

EDUCATION

Florist qualification 2005
School, OSAO / Kempele

Master Florist School 2009-2011
School, OSAO / Kempele

PROFESSIONAL EXPERIENCE

15 years of work experience

Self Embloyed since 2009

COMPETITION

Finnish Champion competition 2013

Finnish Champion competition 2014

Helsinki Open 2015 International floristry competitions

Finnish Champion competition 2015

Fusion Flowers International Designer of the Year Competition 2016

MERIT

Finnish Champion winner 2013
Finnish Champion Junior gold 2013

Finnish Champion Bronze 2014

Helsinki Open 2015 International floristry competitions 7 th

Finnish Champion Bronze 2015

Fusion Flowers International Designer of the Year Competition 2016 Gold, Silver and Bronze award